Rukomasaari on kolme kilometriä pitkä hevosenkengän muotoinen saari Muonionjärven vesistössä. Saari erottaa toisistaan lännen puolella virtaavan Muonionjoen ja saaren itäpuolta kiertävän Rukomaputaan. Hevosenkengän sisälle kätkeytyy itse Muonionjärvi.
Muutaman tunnin kanoottiretki vastapäivään Rukomasaaren ympäri on reittinä oikea klassikko. Se on helppokulkuinen ja aloittelijaystävällinen lähireitti, joka esittelee kulkijalle sekä Puthaanrannan linturikkaita rantoja, että Väylän vaikuttavaa maisemaa. Monet käyvät melomassa saaren ympäri kesäillan ratoksi myös kuntoilumielessä. Reitti saa alkunsa Pekosen uimarannalta, joten vesille pääsee helposti vuokrakajakeilla, ilman ylimääräisiä automatkoja. Myös sup-laudoille saaren kierto on oivallinen kesäkohde.
Reitti on 8,5 kilometriä pitkä. Aluksi melotaan pitkin Rukomapudasta pohjoiseen Utkujoen ja Muonionjoen liittymään, mistä jatketaan Muonionjokea etelään. Takaisin lähtöpaikkaan melotaan Rukomasaaren eteläkärjen ja Niemenpään välistä. Alkukesällä Rukomaputaan vastavirta haastaa enemmän kuin keskikesällä, ja korkean veden aikana Muonionjoessa on voimakas virta, mutta ei yhtään koskea. Taukoa voi pitää Rukomasaaren lintutornilla. Tornista avautuu kaunis näkymä Muonionjärvelle ja Muoniovaaraan.
Reitti on erinomainen retkikohde ryhmille, jotka kaipaavat opastettua melontaa ja ohjausta vesillä liikkumisen saloihin.