Muonionjoki eli Väylä on jylhä ja vaikuttava vesireitti. Se virtaa vapaana ja valjastamattomana 530 kilometrin matkan alkaen Kilpisjärven suurtuntureilta ja laskien vetensä mereen kaukana Tornion kaupungin kupeessa. Meloja voi joko lähteä tälle satojen kilometrien seikkailulle tai valita retkilleen lyhyempiä etappeja.
Muonionjoki Pohjoinen – reitti tarjoaa upean vaihtoehdon monen tasoisille melojille. Se saa alkunsa Kätkäsuvannosta ja päättyy 26 kilometriä alempana Muonion kylälle. Reitti sopii kohteeksi sekä pitkille päiväretkille, että yhden yön retkille. Reitti on pääosin rauhallisen tasaisesti virtaavaa suvantoa, mutta koskiakin löytyy kolme. Ne kaikki sijoittuvat välille Kätkäsuvanto – Ylimuonio. Loppuosa Ylimuoniosta Muonioon virtailee suvantona. Ylimuonio on myös vaihtoehtoinen retken lopetuspaikka.
Tälläkin etapilla Muonionjoki on suuri ja leveä virta. Korkean veden aikana koskista löytyy kookkaiden aaltojen sarjoja ja useita väistettäviä kiviä. Usein loppukesästä joen vesi laskee ja koskien voima vähenee. Ne muuttuvat hidasvirtaisemmiksi, mutta myös väistettäviä kiviä tulee esiin enemmän. Kaikki kosket ovat kuitenkin laskettavissa kanootilla laskureittiä huolellisesti lukemalla. Opastettu retki on paras vaihtoehto turvalliseen toimintaan koskiosuuksilla.
Reitin parasta antia on keskikesän aikana joesta esiin nousevat hiekkapakat. Näillä auringossa lämpenevillä dyynisaarilla on hyvä pysähtyä evästelemään ja pitämään taukoa. Parempia kohteita kesäisille uimaretkille on myös vaikea löytää, eikä toki tarvitsekaan.