Muonion kalavedet ovat olleet suosittuja kautta aikojen. Kalastamisen eri muodot kuuluvat erottamattomana osana muoniolaiseen elämänmenoon myös tänään. Alueen yli 200 eri kokoista järveä, tunturikerojen, metsien ja jänkäsuikaleiden välissä luikertelevat purot sekä suurin Muonionjoki takaavat vesillä viihtyville ympärivuotisen tapahtumatarjonnan luontoelämysten parissa.
Muonion alueella voi saada saaliikseen mm. merilohta, harria eli harjusta, siikaa, muikkua, haukea, ahventa, madetta ja särkeä. Kalastusalueita löytyy niin uistin- ja perhokalastajille kuin lohensoutajillekin.
Muonion alue tarjoaa monenlaista nähtävää ja tekemistä kalastuksen lisäksi. Historiallisista nähtävyyksistä kiinnostuneen kalastajan varma tärppi on käynti Keimiöniemen kalapirteillä Jerisjärvellä. Alun perin muinaisten pirkkalaisten rakentamien ja käyttämien kalapirttien paikalle rakennettujen nykyisten kalamajojen tiedetään olevan peräisin 1700-luvulta.
Kunnan alueen jokimaisemista Äijäkoski on yksi Muonionjoen kovimmista ja komeimmista koskista. Jyrkälle rantatörmälle on rakennettu näköalapaikka, josta on mahdollisuus seurata koskenlaskua tai käydä vain istumassa laavulla ja ihailla kosken kuohuja. Äijäkoski on myös hyvä rantakalastuskohde.
Kalastajan tulee kuitenkin muistaa asianmukaiset kalastusluvat, minkä lisäksi on noudatettava kunkin alueen kalastusrajoituksia ja muistaa lajikohtaiset alamitat. Myös fiksu kalastaminen kannattaa. Vastuullisuus- ja ympäristönäkökulmista on keskustelu jo pitkään, mutta monelle harrastajalle tulee yhä yllätyksenä se, että ympäristöystävällisistä valinnoista ja välineistä on usein käytännön hyötyä myös itse kalastajalle.
Vastuullinen kalastus
Vapaa-ajankalastuskulttuuri on muuttunut viimeisten vuosikymmenien aikana kotitarvekalastuksesta kohti virkistyskalastusta ja elämyksiä. Erityisesti aktiivisten harrastajien keskuudessa ovat yleistyneet kiinnostus ja omat vaikuttamiskeinot kalavesien ja -kantojen kunnossapitoon. Omilla toimintatavoilla ja valinnoilla sinäkin voit edistää kalojen ja muun vesiluonnon hyvinvointia Muoniossa.
Seuraaviin toimiin sitoutumalla edistät omilla toimilla vastuullista ja fiksua kalastamista:
- Ota vain sen verran kalaa kuin kerralla tarvitset.
- Lopeta kalastus kun olet saanut tarvittavan saaliin tai vapauta osa saaliista.
- Opettele vapauttamaan kalat oikeaoppisesti.
- Käytä sellaisia kalastusvälineitä ja tekniikoita, jotka eivät vahingoita turhaan kaloja tai muita otuksia.
- Kunnioita jokaista kalayksilöä lajista tai koosta riippumatta.
- Kalasta hyvin kestäviä lajeja ja kalakantoja.
- Vapauta uhanalaista lajia tai kantaa edustavat yksilöt.
- Vapauta pienet kalat ja suuret emokalat lajista riippumatta.
- Ole roskaamatta tai muuten rasittamatta ympäristöä.
- Opeta kanssakalastajille vastuullisen vapaa-ajankalastajan ohjeita.
Lisätietoa vastuullisesta kalastuksesta löydät Vastuullinen vapaa-ajankalastaja
Kalastusluvat
Yleiskalastusoikeus on jokamiehenoikeuksiin rinnastettava kalastusoikeus, joka voi olla maksullinen tai maksuton. Onkiminen ja pilkkiminen ovat maksuttomia yleiskalastusoikeuksia, samoin kuin kalastus meressä yleisellä vesialueella ja Suomen kalastusvyöhykkeellä.
Kalastonhoitomaksu
Kalastonhoitomaksu tulee maksaa, jos on iältään 18–64-vuotias ja kalastaa vieheellä tai pyydyksillä tai ravustaa. Kalastonhoitomaksu oikeuttaa yhdellä vieheellä kalastamiseen lähes koko maassa sekä valtion yleisellä vesialueella meressä. Usealla vavalla kalastaminen ja pyydyskalastus vaatii kalastonhoitomaksun lisäksi vesialuekohtaisen kalastusluvan. Niitä myy vesialueen omistaja.
Kalastonhoitomaksuilla hoidetaan kalavesiä ja kalakantoja sekä valvotaan kalastusta ja neuvotaan kalastajia. Kalastonhoitomaksu perustuu kalastuslakiin. Kalastonhoitomaksu on henkilökohtainen ja se täytyy maksaa ennen kuin aloitat kalastuksen.
Kalastonhoitomaksua ei tarvitse maksaa, jos vain onkii, pilkkii tai litkaa silakkaa tai on alle 18-vuotias tai jo täyttänyt 65 vuotta. Kalastonhoitomaksun saa kuitenkin maksaa tällöinkin – se on sijoitus luontoon. Katso lisätietoa
Kalastonhoitomaksu ei oikeuta vapakalastukseen kaikilla vesillä. Maksun maksaneet kalastajat eivät voi kalastaa rauhoitetuilla vesialueilla, erillisen luvan vaativilla erityiskohteilla tai vaelluskalapitoisissa koski- ja virtavesissä. Kalastuskieltoalueet löydä Kalastusrajoitus.fi -palvelusta. Myös useamman vavan vetouisteluun tarvitaan erillinen lupa.
Maksun voit maksaa luvanmyyntipisteissä, Eräluvat- palvelun kautta www.eraluvat.fi tai uuden Eräluvat -sovelluksen kautta
Muista aina kalastaessasi pitää mukana nimelläsi varustettu kuitti lupamaksuista tai näytä Eräluvat-sovelluksen tiedot niitä kysyttäessä.
Vapalupa
Metsähallituksen hallinnoimat vedet on jaettu vapa-alueisiin. Osa vapa-alueista käsittää yhden joen tai järven, osa laajempia kokonaisuuksia. Tietyllä vapa-alueella saa kalastaa, kun hankkii kyseiselle alueelle vapaluvan. Lupa hankitaan siis jokaiselle vapa-alueelle erikseen.
Metsähallituksen Länsi-Lapin vapaluvalla (2410) voit kalastaa perholla tai vieheellä valtion vesialueilla Länsi-Lapissa. Luvan piiriin kuuluu noin 32 400 hehtaaria järvi- ja lampivesiä ja vajaat kaksi tuhatta kilometriä joki- ja purovesiä. Vapalupa ei kuitenkaan oikeuta kalastamaan yksityisvesillä, Metsähallituksen muissa vapakalastuskohteissa (entiset virkistyskalastuskohteet), yhteislupa-alueilla, täyden kalastusoikeuden vuokravesillä eikä erikoisvesillä.
Metsähallituksen vapalupa on perhekohtainen ja sillä voit vetouistella usealla vavalla (enintään 8 vapaa). Länsi-Lapin vapaluvalla pääset kalastamaan myös valtion vesien vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueilla, joihin kalastonhoitomaksu ei anna pelkästään kalastusoikeutta. Kohdekartan löydät täältä.
Tornion-Muonionjoen-Könkämäenon viehekalastuksen yhteislupa
Muonionjoella on voimassa yhteislupa, joka kattaa lohenkalastuksen yhdeksän kunnan alueen. Yhteisluvan voi ostaa joko koko alueelle tai yhden kunnan alueelle. Ajankohtaiset tiedot, luvanmyyntipisteet, kalastussäännöt kannattaa tarkistaa yhteisluvan kotisivulta www.yhteislupa.com.
Muoniossa yhteislupaa myyvät mm.:
- Elämysvirta
- Lohestajatorppa / Lohisouvi Oy
- Lomamaja Pekonen
- Pallastunturin luontokeskus
- SEO Muonio
- True North Oy
- Wildfish Guiding
Luvan voi ostaa myös verkosta www.yhteislupa.com. Lue lisää
Varmistathan aina sen kalastusalueen, minne olet suunnittelemassa matkaa, mm. järvien ja virtavesien osalta kalastusluvat.
Kalastukseen liittyviä palveluja
Elämysvirta
Opastukset, välineet ja luvat, +358 50 563 2232
info@elamysvirta.fi www.elamysvirta.fi
Harriniva hotels & safaris
Väline- ja venevuokraus, opastukset, Harrinivantie 35, +358 400 155 100
info@harriniva.fi www.harriniva.fi
Hunter of the North
Ohjelmapalvelut, +358 40 847 2070,
info@hunterofthenorth.com www.hunterofthenorth.com
Keimiön koukkaus
Kalastus-, eräruoka- ja tarinaohjelmat
Keimiöniementie 227, +358 400 250 549
jari.rossi@keimionkoukkaus.inet.fi, www.laplandshaman.com
Lohestajatorppa
Kalastusluvat ja -välineet, venevuokraus
Pakamukka, Kihlanki, +358 500 694 946 raimo.kutuniva@lohestajatorppa.net
www.lohestajatorppa.net
Lomamaja Pekonen
Vene- ja kanoottivuokraus, luvat
Lahenrannantie 10, +358 40 550 8436,
info@omamajapekonen.fi www.lomamajapekonen.fi
Särkijärven Majat
Väline- ja venevuokraus, Särkijärven- ja lompolon luvat
Särkijärventie 40, +358 400 905 863
info@sarkijarvenmajat.fi www.sarkijarvenmajat.fi
Wildfish Guiding
Opaspalvelut sekä räätälöidyt kalastusretket. Lohiveneiden ja kalastusvälineiden vuokraus, luvat.
+358 (0)50 910 1809
heikki@wildfishguiding.com, www.wildfishguiding.com
Kalavedet
Könkäsenjärvi
Kirkasvetinen Könkäsenjärvi sijaitsee Ylimuoniossa, Kajangintien varressa. Yleisimmät kalalajit ovat hauki, ahven, särki, made ja siika. Pyyntivälineinä parhaiten toimivat lusikkauistin tai lippauistin. Ahvenen ja särjen pyytäjän kannattaa kokeilla myös onkimista. Talvipilkillä voi saalikseen saada ahvenia, särkiä, siikoja ja mateita.
Muorijärvi ja Akanjärvi
Muorijärvi ja Akanjärvi sijaitsevat kauniilla paikalla Ylimuoniossa, Kajangintien varrella.
Yleisimmät kalalajit ovat hauki, ahven, särki, siika, muikku ja made. Suositeltavia pyyntivälineitä ovat lusikkauistin ja lippauistin. Kaikille luvalliset onginta ja pilkkiminen ovat myös kokeilemisen arvioisia.
Utkujärvi
Upea, hiekkarantainen Utkujärvi sijaitsee n. 10 kilometriä pohjoiseen Muonion kirkonkylältä.
Utkujärven kalalajeja ovat ahven, hauki, särki, made ja siika. Suositeltavia pyyntivälineitä ovat lusikkauistin tai lippauistin, perhoakin kannattaa kokeilla. Utkujärvi on myös erinomainen paikka onkijalle ja talvella pilkkijälle.
Liepimäjärvi
Liepimäjärvi sijaitsee noin 10 km koilliseen Muonion kirkonkylältä. Liepimäjärven yleisimmät kalalajit ovat hauki, ahven, särki, made ja siika. Pyyntivälineitä ovat lusikkauistin, lippauistin, perhoakin kannattaa kokeilla. Kesäonginta ja talvipilkki ovat suosittuja.
Särkijärvi ja Särkijoki
Särkijärvi sijaitsee n. 12 kilometriä Muonion kirkonkylältä Kittilään päin. Särkijärvessä ei ole nimestään huolimatta särkiä, mutta ahventa, haukea, siikaa, muikkua ja madetta, myös rökhäitä eli kiiskiä. Suositeltavia kalastusvälineitä ovat lusikkauistin, lippauistin ja vaappu sekä onginta. Talvella Särkijärvi on pilkkijöiden suosiossa. Särkijärvestä lähtevä Särkijoki on pieni, pensaikkorantainen joki. Luvat mm. Särkijärven Majoilta.
Torassieppi
Torassieppijärvi tarjoaa virkistyskalastajalle helppokulkuisen ja rauhallisen kalastusmaaston. Järvelle pääsee ajamalla Muonion kirkonkylältä Särkijärvelle, josta käännytään Pallakselle. Pallaksen tietä ajetaan n. 3 km ja käännytään Torassiepin kylää kohti. Järvi on vasemmalla puolella tietä. Torassieppijärven kalakantaan kuuluvat hauki, ahven, made, särki, siika ja muikku. Suositeltavia pyyntivälineitä ovat lusikkauistin, lippauistin sekä perinteinen mato-onki ja talvella pilkki.
Vuontisjärvi
Täysin erämainen järvikohde sijaitsee Pallas-Yllästunturin kansallispuiston lounaiskulmalla. Vuontisjärven länsipuolella näkyvät vaaramaisemat ja itäpuolella kohoavat Pallastunturien huiput. Vuontisjärvelle pääset esimerkiksi ajamalla Torassieppiin ja kävelemällä sieltä merkittyä kävelyreittiä myöten tai Liepimän kylän kautta. Vuontisjärven kalakantaan kuuluvat hauki, ahven, särki made, järvilohi sekä taimen. Suositeltavia pyyntivälineitä ovat lusikkauistin, lippauistin ja tietenkin perho. Lupa-alue on n. 650 ha:n järvialue.
Jerisjärvi
Jerisjärvi kuuluu Muonion suurimpana järvenä kunnan parhaimpiin ja rikkaimpiin kalajärviin. Viehekalastajille Jerisjärvi tarjoaa todellisen haasteen. Järvi tunnetaan erityisesti siiasta ja muikusta mutta sieltä voi saada myös haukea, ahventa ja särkeä. Talvella pilkkiin voi tarttua siikaa tai jopa made. Viehekalastukseen suositeltavia pyyntivälineitä ovat lusikkauistin, lippauistin sekä perho.
Olosjärvi ja Jerisjoki
Olosjärvi on lähellä Muonion kirkonkylää. Sen kalakantaan kuuluvat hauki, ahven, särki, made, siika ja muikku sekä harri. Suositeltavia pyyntivälineitä hauenpyytäjälle ovat lusikkauistin ja lippauistin ja harrin narraajan kannattaa kokeilla perhoa tai lippauistinta. Varmin tapa narrata ahvenia on perinteinen mato-onki ja talvikalastajalle pilkki. Jerisjokea seurailemalla voi saada saaliikseen hauen ja ahvenen lisäksi myös harjuksia.
Äkäsjärvi
Äkäsjärvi on Muoniosta Äkäslompoloon käännyttäessä tien vasemmalla puolella.
Järven kalakantaan kuuluvat hauki, ahven, särki, siika, ja made. Suositeltavia pyyntivälineitä ovat lusikkauistin, lippauistinta ja mato-onki. Talvella kannattaa kokeilla pilkkiä.
Kangosjärvi ja Kangosjoki
Kalarikas Kangosjärvi sijaitsee Muonion eteläpuolella, n. 10 kilometriä Muonion kirkonkylältä Torniontietä etelään. Kangosjärven kalalajeja ovat hauki, ahven, särki, siika, made ja muikku. Parhaat pyyntivälineet ovat uistin, vaappu, perho sekä mato-onki ja pilkki. Muonionjokeen laskeva Kangosjoki tarjoaa sopivia paikkoja niin perhokalastajalle kuin onkijallekin.
Pieni Harjujärvi
Pieni Harjujärvi on Kangosjärven osakaskunnan ylläpitämä virkistyskalastuskohde, jossa kalastetaan jäältä tai rannalta. Alueella on kaksi laavua sekä tulistelupaikka, käymälä ja jätepiste. Kalalajeina mm. kirjolohi, taimen, harjus, ahven ja hauki. Kalastus päiväluvalla, jolla saa nostaa kaksi lohikalaa. Lupia mm. SEOlta, True Northista aj Lohestajatorpalta. Huom. kohde ei käytössä kaudella 2021.
Muonionjoki
Tornion-Muonionjoki muodostaa luonnollisen rajan Ruotsin ja Suomen välille. Jokivarren luonto vaihtelee paljon, sillä sen alkulähteet ovat pohjoisen puuttomilla tuntureilla, ja joki laskee Pohjanlahteen läpi havumetsäisten vaaramaisemien. Muonionjoki on Euroopan pisin vapaana virtaava lohijoki, joka tarjoaa uskomattoman hienot mahdollisuudet vapaa-ajan kalastajalle. Muonionjoesta saa myös ahventa, harjusta, haukea, siika ja taimenta. Meritaimenen suojelemiseksi kaikki saadut taimenet on laskettava heti takaisin veteen elävänä tai kuolleena. Kalastusmuotoja ovat viehekalastus, perhokalastus ja pilkkiminen. Rokastaminen eli koukkukalastus on kielletty. Kalastettaessa vavalla ja uistimella on moottorin käyttö kielletty. Saaliskiintiö on yksi lohi vuorokaudessa. Luonnonvarakeskus seuraa lohennousua Tornion- ja Simojokeen kaikuluotaimilla vuosittain toukokuun lopulta elokuun lopulle Tornionjoen nousulohiseuranta.
Veneenlaskupaikat
Katso tarkemmin numeroidut veneenlaskupaikat yllä olevasta kartasta:
- Visannonkoski
- Pallasjärvi Hirvaslahti
- Pallasjärvi Pallaslompolo
- Kiela
- Pahtonen
- Särkijärvi