lapland hotel olos olospolar center

Oloksella: Sing 2-elokuva

Olos Polar Centerin elokuvakausi alkaa jälleen! Lippuja myydään Polar Kodassa puoli tuntia ennen näytöstä.

Elokuvateatterissa huomioidaan koronapandemian aikaiset suositukset. Käytössä on vain joka toinen penkkirivi. Jätäthän itse myös kaksi tyhjää paikkaa väliä muihin katsojaseurueisiin. Käsien desinfiointipisteitä on sekä lipunmyynnissä sekä lämpiössä. Siivousta on tehostettu kaikissa tiloissa. Pysytään terveinä ja nautitaan elokuvatarjonnasta!

Animaatiostudio Illuminationin musiikintäyteinen Sing 2 on talven upein viihde-elämys! Lannistumaton showmies, koala Buster Moon ja hänen tähtikaartiinsa valmistautuvat elämänsä huikeimpaan spektaakkeliin viihdemaailman kimaltelevassa pääkaupungissa. On vain yksi ongelma: heidän pitää suostutella erakoitunut supertähti mukaan show’hun.

Elokuvan suomenkielisen dubbauksen rooleissa kuullaan hengästyttävä määrä nimekkäitä kotimaisia viihteen ammatilaisia herkullisissa rooleissa. Alkuperäisversiossa leijona Clay Callowaylle äänensä lainaa U2:n nokkamies Bono – suomenkielisessä dubbauksessa roolissa kuullaan itse Pate Mustajärvi. Elokuvassa kuullaan myös rocklegenda Michael Monroe ensimmäisessä dubbausroolissaan jakki Dariuksena, esiintymislavojen konkarina, joka tuntee arvonsa. Kaartiin kuuluvat myös mm. Masked Singer -voittaja Anna-Maija Tuokko, Vappu Pimiä, Dennis Nylund, Sami Uotila, Armi Toivanen, Jaakko Saariluoma, Sami Hedberg ja tubettaja Jenny ”Jennysvoices” Pitkänen.

Elokuvassa Buster ja hänen esiintyjänsä – hermoileva possu Rosita, rokkaripiikkisika Ash, rikollisen elämän hylännyt gorilla Johnny, ujo norsu Meena ja tietenkin sikamakee diivailija Gunnar – ovat tehneet omasta teatteristaan paikallisen yleisön suosikin. Mutta Busterin tavoitteet ovat korkeammalla. Hän haluaa yhä suuremmille lavoille hohdokkaaseen Redshore Cityyn. Mutta ensin Busterin ja kumppaneiden täytyy päästä vaikka väkisin maailmankuulun Crystal Entertainmentin päämajaan ja sitä johtavan armottoman musiikkimoguli Jimmy Crystalin puheille.

Yrittäessään epätoivoisesti herättää Jimmy Crystalin mielenkiinnon Gunnar vetää hatusta pähkähullun idean, johon Buster lähtee mukaan. Buster lupaa, että uuden show’n päätähtenä on legendaarinen rokkileijona Clay Calloway. Valitettavasti Buster ei ole koskaan tavannut Clayta, joka eristäytyi ulkomaailmasta yli kymmenen vuotta sitten vaimonsa kuoleman jälkeen.

Ryhmä alkaa suunnitella kaikkien aikojen showta. Paineiden kasvaessa ja Jimmy Crystalin uhkailujen muuttuessa yhä painostavammiksi Buster päättää etsiä käsiinsä Clayn ja suostutella hänet palaamaan esiintymislavoille. Tehtävä vaikuttaa mahdottomalta, mutta musiikin parantavaa voimaa ei pidä koskaan aliarvioida.

Sing 2:n on käsikirjoittanut ja ohjannut Garth Jennings. Elokuvan on tuottanut Illuminationin perustaja ja pääjohtaja Chris Meledandri yhdessä Janet Healyn kanssa. Sing 2 sisältää kymmeniä tunnettuja rock- ja pophittejä, sävähdyttäviä esityksiä sekä Illuminationille ominaista huumoria ja sydämellisyyttä. Luvassa on vuoden ehdoton hyvän mielen elokuva.

Ikäraja 7v.

ke 2.3.22 klo 15.30

Lippu 12€, kesto: 1 t 50 min.

 

Päivämäärä

maalis 02 2022
Vanhentunut!

Aika

15:30 - 17:20
Tapahtumaluokka
QR-koodi

lokakuu 2023

MA
TI
KE
TO
PE
LA
SU
25
26
27
28
29
30
1
Tapahtumat syyskuu

25

Tapahtumat lokakuu

1

Ei tapahtumia
2
3
4
5
6
7
8
Tapahtumat lokakuu

2

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

3

Tapahtumat lokakuu

4

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

5

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

6

Tapahtumat lokakuu

7

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

8

Ei tapahtumia
9
10
11
12
13
14
15
Tapahtumat lokakuu

9

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

10

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

11

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

12

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

13

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

14

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

15

Ei tapahtumia
16
17
18
19
20
21
22
Tapahtumat lokakuu

16

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

17

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

18

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

19

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

20

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

21

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

22

Ei tapahtumia
23
24
25
26
27
28
29
Tapahtumat lokakuu

23

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

24

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

25

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

26

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

27

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

28

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

29

Ei tapahtumia
30
31
1
2
3
4
5
Tapahtumat lokakuu

30

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

31

Ei tapahtumia
Share This