lapland hotel olos olospolar center

Oloksella: Kanakani ja tuomion hamsteri-elokuva

Lähde Kanakanin ja hänen ystäviensä matkaan ja ratkaise tuomion hamsterin arvoitus koko perheen animaatioseikkailussa!

Kanakani on kuuluisan seikkailijan kuningas Kaarlen adoptoitu poika. Syntyjään hän on erilainen kuin muut: puoliksi kana, puoliksi kani. Nuorena ei ole helppoa erottua joukosta, joten Kanakani yrittää piilotella kanamaisia koipiaan muiden katseilta.

Kanakanin suurin haave on tulla seikkailijaksi kuten isänsä. Kun kuninkaan ilkeä veli Arvid uhkaa kaapata vallan, Kanakani huomaa tilaisuutensa tulleen. Uskollisen ystävänsä kilpikonna Hugon ja oppaaksi ryhtyvän haisunäätä Merin kanssa hän lähtee etsimään kadonnutta tuomion hamsterin valtikkaa, joka antaa kantajalleen uskomattomat voimat. Pelastaakseen valtakunnan heidän on saatava valtikka käsiinsä ennen kuin pahantahtoinen Arvid-setä löytää sen.

Seikkailun aikana Kanakanille selviää, että sankaritöissä voi olla etua siitä, että on ainutlaatuinen. Lämminhenkinen ja vauhdikas Kanakani ja tuomion hamsteri on samojen tekijöiden käsialaa kuin Bigfoot – Isojalan perhe ja Corgi – Kuningattaren koiranpentu.

Ikäraja 7v.

la 16.4.22 klo 14.00

Lippu 12€, kesto: 1 t 32 min.

Olos Polar Centerissä on käytössä edelleen joka toinen penkkirivi. Edellytämme myös kasvomaskin käyttöä tiloissamme liikuttaessa (lipun ostotilanteessa sekä muualla yleisissä tiloissa liikkuessa).  Käsien pesumahdollisuus sekä käsidesiä myös saatavilla.

Elokuvasalissa on runsaasti istumapaikkoja, joten kaikki elokuviin lipun ostaneet mahtuvat nauttimaan elokuvatarjonnastamme. 

Polar Kodasta voit ostaa elokuviin leffaeväät ja elokuvaliput.  Puh (016) 536173.

Tervetuloa elokuviin!

Päivämäärä

huhti 16 2022
Vanhentunut!

Aika

14:00 - 15:30
Tapahtumaluokka
QR-koodi

lokakuu 2023

MA
TI
KE
TO
PE
LA
SU
25
26
27
28
29
30
1
Tapahtumat syyskuu

25

Tapahtumat lokakuu

1

Ei tapahtumia
2
3
4
5
6
7
8
Tapahtumat lokakuu

2

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

3

Tapahtumat lokakuu

4

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

5

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

6

Tapahtumat lokakuu

7

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

8

Ei tapahtumia
9
10
11
12
13
14
15
Tapahtumat lokakuu

9

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

10

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

11

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

12

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

13

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

14

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

15

Ei tapahtumia
16
17
18
19
20
21
22
Tapahtumat lokakuu

16

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

17

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

18

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

19

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

20

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

21

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

22

Ei tapahtumia
23
24
25
26
27
28
29
Tapahtumat lokakuu

23

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

24

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

25

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

26

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

27

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

28

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

29

Ei tapahtumia
30
31
1
2
3
4
5
Tapahtumat lokakuu

30

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

31

Ei tapahtumia
Share This