lapland hotel olos olospolar center

Oloksella: The Green Knight -elokuva

Olos Polar Centerin elokuvakausi alkaa jälleen syksyllä. Lippuja myydään Polar Kodassa puoli tuntia ennen näytöstä.

Elokuvateatterissa huomioidaan koronapandemian aikaiset suositukset. Käytössä on vain joka toinen penkkirivi. Jätäthän itse myös kaksi tyhjää paikkaa väliä muihin katsojaseurueisiin. Käsien desinfiointipisteitä on sekä lipunmyynnissä sekä lämpiössä. Siivousta on tehostettu kaikissa tiloissa. Pysytään terveinä ja nautitaan elokuvatarjonnasta!

Kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritarien legendaa päivittävä, eeppinen ja visuaalisesti häikäisevä The Green Knight kertoo kuninkaan siskonpojan, sisukkaan Sir Gawainin (Dev Patel) tarinan. Gawain hyväksyy haasteen lyödä mystinen, jättimäinen ja nimensä mukaisesti vihreä ritari ”The Green Knight”, pelottava kummajainen, joka tekee miehistä miehiä. Matkalla Vihreän ritarin luo Gawain joutuu taistelemaan niin henkiolentojen, jättiläisten, varkaiden kuin juonittelijoidenkin kanssa, mutta lopulta hän ymmärtää taistelevansa ritarin kunniasta ja arvostaan perheen ja koko kuningaskunnan silmissä.

Dev Patelin lisäksi keskeisissä rooleissa nähdään Alicia Vikander, Joel Edgerton, Sean Harris ja Barry Keoghan.

ti 16.11.21 klo 18:30

Lippu 12€, kesto: 2 t 10 min.

 

Päivämäärä

marras 16 2021
Vanhentunut!

Aika

18:30 - 20:40
Tapahtumaluokka
QR-koodi

tammikuu 2022

MA
TI
KE
TO
PE
LA
SU
27
28
29
30
31
1
2
Tapahtumat joulukuu

27

Tapahtumat joulukuu

28

Tapahtumat joulukuu

29

Tapahtumat joulukuu

30