lapland hotel olos olospolar center

Oloksella: Peruna-elokuva

Olos Polar Centerin elokuvakausi alkaa jälleen syksyllä. Lippuja myydään Polar Kodassa puoli tuntia ennen näytöstä.

Elokuvateatterissa huomioidaan koronapandemian aikaiset suositukset. Käytössä on vain joka toinen penkkirivi. Jätäthän itse myös kaksi tyhjää paikkaa väliä muihin katsojaseurueisiin. Käsien desinfiointipisteitä on sekä lipunmyynnissä sekä lämpiössä. Siivousta on tehostettu kaikissa tiloissa. Pysytään terveinä ja nautitaan elokuvatarjonnasta!

Untamo (Joonas Nordman) on innovatiivinen nörtti, jonka kehitysvisioita ei ymmärretä lainkaan Hevonperän kylässä, 1600-luvun Suomessa. Työ linnan puhtaanapidossa ei tyydytä nuoren miehen kunnianhimoa ja hän on ahdistunut taantuneen kotipaikkansa jämähtäneestä näköalattomuudesta.
Untamo pääsee kauppakaravaanin mukana Turkuun ja tutustuu uuteen säätyyn, nuoriin jotka intoilevat yrittäjyydestä. Heille koko maailma tuntuu olevan auki, kukaan ei ole taustansa vanki ja kaikki on mahdollista. Tästä alkaa Untamon kivikkoinen tie yrittäjäksi. Parin kokeilun jälkeen tuotteeksi valikoituu upouusi mukulakasvi maapäärynä eli peruna. Untamon pitää enää keksiä miten myydä perunaa suomalaisille, joiden mielestä naurista parempaa ei ole ja naurismarkkinoita hallitsevan linnanherran neuvonantaja (Kari Ketonen) laittaa kapuloita rattaisiin. Yhtiökumppaneikseen Untamo houkuttelee maanläheisen ystävänsä Pyövelin (Mikko Penttilä), Turun startup-yhteisön maanisen vetäjän Magnuksen (Alex Anton) sekä Hevonperän linnan pahansisuisen kanslerin Kalevin (Kari Hietalahti).

pe 3.9.21 klo 19:00

Lippu 12€, kesto: 1 t 49 min.

 

Päivämäärä

syys 03 2021
Vanhentunut!

Aika

19:00 - 20:50
Tapahtumaluokka
QR-koodi

lokakuu 2023

MA
TI
KE
TO
PE
LA
SU
25
26
27
28
29
30
1
Tapahtumat syyskuu

25

Tapahtumat lokakuu

1

Ei tapahtumia
2
3
4
5
6
7
8
Tapahtumat lokakuu

2

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

3

Tapahtumat lokakuu

4

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

5

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

6

Tapahtumat lokakuu

7

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

8

Ei tapahtumia
9
10
11
12
13
14
15
Tapahtumat lokakuu

9

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

10

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

11

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

12

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

13

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

14

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

15

Ei tapahtumia
16
17
18
19
20
21
22
Tapahtumat lokakuu

16

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

17

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

18

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

19

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

20

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

21

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

22

Ei tapahtumia
23
24
25
26
27
28
29
Tapahtumat lokakuu

23

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

24

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

25

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

26

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

27

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

28

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

29

Ei tapahtumia
30
31
1
2
3
4
5
Tapahtumat lokakuu

30

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

31

Ei tapahtumia
Share This