Peuratausta menoinfo

MIELEN KUVIA – valokuvia eläimistä

Valokuvaaja, kirjailija Heikki Willamon näyttely ”Mielen kuvia – valokuvia eläimistä” on esillä kesäkauden Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. 1.6.2021 avautuvassa luontokeskusten yhteisnäyttelyssä Hetassa, Pallastunturilla ja Ylläksellä esitellään kolme erilaista näyttelykokonaisuutta, joihin pääsee tutustumaan maksutta aina lokakuun loppuun asti.

”Eläimet ovat kiinnostaneet minua aina, jokainen omana erityisenä yksilönään, mutta myös laajemmin suhteessa ihmiseen ja omaan mielenmaisemaani. Katson eläintä tietoisena historiasta, siitä vuosituhansien mittaisesta jatkumosta, jossa eläimet ovat olleet läsnä niin arjessa kuin tarinoissa ja myyteissä. Eläimet ovat valokuvaamiseni lähtökohta.

”MIELEN KUVIA – valokuvia eläimistä” koostuu kolmesta osasta (Metsä minussa, Mielen kuvia ja Taivassyntyiset). Se käsittelee teemoja, jotka ovat minulle valokuvaajana läheisimpiä: kotiseutuni vanhoja metsiä, eläimiä ja suhdettamme niihin sekä kaikuja kivikautisesta kalliotaiteesta ja myyteistä noiden ikivanhojen kuvien takana. Ihminen on tehnyt kuvia eläimistä yli neljänkymmenentuhannen vuoden ajan. Juuri nyt olen tuon pitkän ketjun viimeisin lenkki, mutta jälkeeni tulee uusia – eläimet eivät lakkaa askarruttamasta ihmismieltä.

Pallastunturin luontokeskuksessa esillä oleva osio MIELEN KUVIA kumpuaa näyttelystä Myyttinen matka. Se kertoo kuvitteellisesta matkasta eläinkuvia luolien uumeniin ja kallioihin tehneiden ihmisten mielenmaisemaan. Sen yhteydessä tein ensimmäiset kaksoisvalotukseni, ja ajatus jäi itämään. Mietin muinaisten eläinkuvien suhdetta kallioon, johon ne oli maalattu. Monet kuvista hakevat hahmonsa kallion muodoista, ovat ikään kuin osa sitä. Jatkoin kaksoisvalotusten tekoa viehättyneenä siitä, miten valokuvaamani eläin löytää lopulta itselleen kallion, johon sulautua. Kuinka se jähmettyy osaksi kiveä ja ilmaantuu uuteen maailmaan, joka kuvista yhdessä muodostuu.”

Näyttelyn kaksi muuta osaa ovat esillä Tunturi-Lapin luontokeskuksessa (Hetta) ja Yllästunturin luontokeskus Kellokkaassa (Äkäslompolo).

Päivämäärä

loka 04 2021
Vanhentunut!

Aika

09:00 - 16:00

Lisätietoja

Lue lisää
Pallastunturin luontokeskus

Sijainti

Pallastunturin luontokeskus
Pallastunturintie 557, 99330 Pallastunturi (Muonio)
Tapahtumaluokka

Järjestäjä

Metsähallitus
Puhelin
0206 39 7930
Sähköposti
pallastunturi(at)metsa.fi
Verkkosivu
https://tapahtumat.luontoon.fi/hae-tapahtumia/628
QR-koodi

lokakuu 2023

MA
TI
KE
TO
PE
LA
SU
25
26
27
28
29
30
1
Tapahtumat syyskuu

25

Tapahtumat lokakuu

1

Ei tapahtumia
2
3
4
5
6
7
8
Tapahtumat lokakuu

2

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

3

Tapahtumat lokakuu

4

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

5

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

6

Tapahtumat lokakuu

7

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

8

Ei tapahtumia
9
10
11
12
13
14
15
Tapahtumat lokakuu

9

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

10

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

11

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

12

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

13

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

14

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

15

Ei tapahtumia
16
17
18
19
20
21
22
Tapahtumat lokakuu

16

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

17

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

18

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

19

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

20

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

21

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

22

Ei tapahtumia
23
24
25
26
27
28
29
Tapahtumat lokakuu

23

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

24

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

25

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

26

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

27

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

28

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

29

Ei tapahtumia
30
31
1
2
3
4
5
Tapahtumat lokakuu

30

Ei tapahtumia
Tapahtumat lokakuu

31

Ei tapahtumia
Share This