
Luontoilta Pallastunturilla – Kansallinen yöperhosseuranta
Luontoillassa Suomen ympäristökeskuksen tutkijat Anna Suuronen ja Ida-Maria Huikkonen esittelevät kansallista Yöperhosseurantaa. Myös Tunturi-Lapin luontokeskus tekee kesäisin yöperhosseurantaa.
Luontoillan vierailevilta tutkijoilta yleisö voi saada tietoa niin seurantaan osallistumisesta kuin tutustua yöperhoslajistoon aivan konkreettisesti: yleisö pääsee tarkastelemaan monimuotoista lajistoa esille laitettavien perhosnäytteiden muodossa.
Yöperhosseuranta on yksi Suomen pitkäaikaisimmista hyönteisseurannoista, ja se juhlii tänä vuonna jo 30. toimintavuottaan. Luontoillassa tutkijat kertovat tarkemmin pitkäaikaisesta seurantatyöstä, tutkimuksesta sekä perhoslajistosta ja sen muutoksesta. Suomen ympäristökeskuksen yöperhosseurannasta on saatu paljon tärkeää tutkimustietoa lajiston muutoksista ja erityisesti eteläisempien lajien levittäytymisestä pohjoiseen. Tärkeää onkin, että seurantaverkko säilyy kattavana koko Suomessa.
Viikko 17:
Tiistai 26.4. Pallastunturin luontokeskus
Keskiviikko 27.4. Tunturi-Lapin luontokeskus
Torstai 28.4. Yllästunturin luontokeskus Kellokas
Sää
